perjantai 24. lokakuuta 2014

24.10.2014/ Ravintolakeikka Fenniassa!

 Kuukauden alussa olimme syksyn ensimmäisellä keikalla, tällä kertaa Espoossa. Vuorossa oli Espoon ravintola Fennia, joka on legendaarinen suuri ravintola kauppakeskus Sellon yhteydessä. Fenniassa on esiintynyt maamme suurimmat tanssiryhmät ja viime vuoden kesällä kun kävimme palaverissa rap-tähti Sanan ja hänen managerinsa kanssa Sellossa, ajattelin että Fenniassa olisi hieno esiintyä. Olikin hauska yllätys kun kesällä meidät oli buukattu ohjelmatoimiston kautta keikalle Fenniaan. Kesän jälkeen treenattuja uusia koreografioita tuotiin settiin mukaan myös päivitettyjen koreografioidemme joukkoon josta kasattiin reilun puolen tunnin show. Fennia:n keikka oli loistava tilaisuus lanseerata uusi pidempi show jossa mukana oli paljon uusia numeroita ja vaatteidenvaihtoja. Keikalle lähdimme neljällä tanssijalla.

 Paikalle saavuimme suurimmaksi osaksi laittautuneina illalla hyvissä ajoin, jotta meillä oli aikaa aamun pikkutunneille venyvän keikan alkamisajankohdan kanssa. Baarikeikat yleensä alkavat kahdentoista maissa, mutta usein nykyään alkamisajankohdat venyvät koska yökerhoihin ihmiset valuvat yleensä myöhemmin. Järjestelimme asut valmiiksi niin, että pääsemme kätevästi vaihtamaan ne päälle lennosta. Asujenvaihtoja oli useita mutta tällä kertaa niihin oltiin valmistauduttu huolellisemmin miettimällä ja treeneissä kokeilemalla. Showtime on kuitenkin aina eri asia, joten keikoilla voi sattua mitä vain!

 
Elena ja Henny olivat aikalailla valmiit jo tullessamme paikalle, mutta Idalla oli ollut työpäivä joten valmistautuminen oli tehtävä suurimmaksi osaksi paikan päällä. Kuvassa hiusten kiharrusoperaatiota. Idan vaaleisiin hiuksiin laitettiin lisäväriä punaisten pidennysten kera jotka näyttivät hyvältä kiharrettuina.

 
Illan settiin kuului "Burlesque"-osuus, jonka aikana mm. tämä upea höyhenviuhka toimi rekvisiittana. Lisäksi tytöillä oli kaksi näyttävää höyhenpuuhkaa mukana.

 
 Ennen keikkaa oli myös saatava hieman suupalaa ja sitä oli tarjolla virvokkeiden lisäksi takana meitä varten. Mitään suurempaa ennen keikkaa ei pysty syömään, joten skippasimme illallisen.

 Hennyn sähäkkä keikkalookki oli tällä kertaa tälläinen. Pidemmällä vaalealla pidennyksellä ja tummilla meikeillä varustettu lookki oli oikein onnistunut. Musta body oli tilattu Briteistä ja se saapui muutamia päiviä ennen esiintymistä. Sen kanssa oli kuvassa näkyvä verkkopaita joka on tietysti yhteistyökumppanimme HerSecret:in valikoimasta.

 
 Tumma silmämeikki oli viuhkamainen ja näyttävä isoine tekoripsineen. Kaikilla tytöillä oli vastaavanlainen meikki, toki jokaisen silmänmuotoa mukaileva. Tumma silmämeikki on keikalla tärkeä sillä pimeä lava ja epämääräisesti välähtelevät valot ovat vaativia meikin kannalta. Kuvissa myös yleensä meikit näyttävät lavalla vaatimattomammalta kun oikeasti ovat.

 Tottakai facebook-sivuillemme piti saada kuvaa bäkkäriltä.

 Viime hetken lavasuunnitelmat tyttöjen kesken.

 Bäkkärin seinälle teipattiin settimme kappalejärjestys ja kuinka paljon missäkin kohtaa on aikaa vaihtaa vaatteita, mikäli keikan aikana tulisi blackout. Setissämme oli paljon materiaalia ja yleensä vaihtelemme biisien paikkaa joten listat olivat varmasti ihan aiheelliset.

 
 Viime hetken poseeraukset ryhmän voimin!

 Ennen lavalle nousemista.

 Keikkaamme oli tullut katsomaan runsaasti yleisöä sekä tuttujakin naamoja. Ihana Emiliamme oli tullut keikalle meitä katsomaan vaikkei esiintymään keikkatauolta päässytkään! Keikkamme alkoi puoli kahden jälkeen ja ihmisiä valui sisään myös keikkamme aikana. Fennian yleisö oli hyvin mukana!

 Keikalla nähtiin paljon asennetta, energiaa ja upeita asuja!

Burleski-osuudessa tytöillä oli tietysti korsetit. Hennyn upea viininpunamusta korsetti on tietysti HerSecret:istä ja kurvit korostuvat siinä hyvin.

 Show:n aikana nähtiin soolonumeroita, duo-osuus ja kolmen tanssijan numero, sen lisäksi että olimme tottakai useimmin kaikki neljä lavalla. Puolen tunnin non-stop energinen show on tottakai kovaa työtä, hiki pukkaa ja se saattoi myös näkyä! Kuvan housut ovat Jeronelta!

 Rihanna:n S&M-kappaleen koreografiassa tietysti tytöt olivat talutushihnoissa. Yleisön kiljuminen/tsemppaaminen antoi lisäpotkua meille.

 Idan mesh-leoparditoppi sekä "peplum" tyyliset nahkalegginsit ovat HerSecret:istä.

 Tyttöjen osuuden aikana "Girl Gone Wild" sai lisäpotkua päivitetystä versiosta jossa tytöt "valuivat" spagaattiin. Kuva otettu Arin puhelimella bäkkärin ovelta.

 Elenan timanttijakku on kirpparilöytö, mutta ihanat jalokivikoristellut rintsikat ja korkeavyötäröiset nahkashortsit ovat yhteistyökumppanimme HerSecret:in valikoimasta.

Keikan aikana nähtiin myös osuus jossa haimme yleisöstä vapaaehtoisen mukaan lavalle. Elenan kiusoitteleva tanssi sisälsi kuitenkin pienen twistin! ;)

 Illan aikana nähtiin tosiaan useampi uusi koreografia, joista muutama tulee esille myös ensimmäisen promovideomme kautta joka kuvataan huomenna. Siitä tulee vielä postausta erikseen! Kiitos kuvasta kuuluu Toni Ajanti:lle. Keikka meni mielestämme loistavasti ja yleisö oli mukana hyvin koko keikan ajan. Kotimatkalle lähdimme ennen kolmea ja vielä keikan jälkeen muutamat ihmiset kävivät tervehtimässä ja kehumassa show:tamme.


 Lopuksi vielä lyhyt video keikaltamme! Facebook-sivuiltamme löydät pidemmän videon!


1 kommentti:

  1. henny on niiin kaunis ja elanalla on ihanat vaateet! <3

    VastaaPoista